Kiitos!

Lämmin kiitos kaikille tupsutalkoisiin osallistuneille! Tupsuja kertyi noin 700.  Näistä lähdemme toteuttamaan seinävaatteita yhteiseksi iloksi.

Retki Huhmariin

Maanantaina 25.9. lähdimme kahden bussin voimin tekemään matkaa Joensuusta Huhmariin. Mukana oli ikäihmisiä niin Ilo elää yhdessä -projektista, IKAROS-hankkeesta kuin Rantakylän Lähiötalolta. Yhteensä matkalaisia oli noin 80.

Perillä Huhmarissa pidimme lyhyen alkuinfon ja retken järjestäjien esittelyn. Toimintaan päästiin valitsemalla itselle mieluisin puuha ulkona kävelyn, pihapelien ja tietovisailujen väliltä.

Toiminnallisen tuokion jälkeen nautimme Huhmarin monipuolisesta lounaspöydästä aterian, jonka aikana muusikko Marko Jolkkonen johdatteli musiikin tahdein matkalaiset päivätanssien tunnelmaan.

Iltapäiväksi sumu hälveni ja saimme nauttia Huhmarin kauniista luonnosta auringonpaisteessa. Kotimatkalle lähdettiin iloisin mielin kauniista syyspäivästä nauttineina.

Kiitos retkeläisille, yhteistyötahoille ja Huhmarille mukavasta päivästä!

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Ilo elää yhdessä -projekti toimii viidessä paikassa Joensuun kaupunkialueella ja Hammaslahden taajamassa. Yhtenä keskeisenä teemana tämä syksynä on asukaskummitoiminnan kehittäminen kotona asuvien ikäihmisten yksinäisyyden vähentämiseksi.

Syksyn aikana järjestämme ikäihmisten toivomia retkiä niin lähialueelle kuin vähän kauemmaksikin maakuntaan.  Asukastapaamisten sisällöt suunnitellaan yhdessä ikäihmisten kanssa. Asukastapaamisten aiheista tiedotetaan Karjalaisen ja Karjalan Heilin menovinkki-palstoilla, paikallisradiossa, verkkosivujemme kalentereissa ja toimintapaikkojen ilmoitustauluilla.

Toivomme toimintaan mukaan vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita asukaskummeja, jotka omien voimavarojensa ja kiinnostuksiensa mukaan voivat toimia esim. vetäjinä asukastapaamisissa, olla apuna yhteisillä retkillä ja tapahtumissa, käydä ikäihmisen kotona juttukaverina tai lähteä hänen kanssaan ulos. Syksyn aikana järjestämme muun muassa yhteisen koulutuksen vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille.

Ikäihmisillä on mahdollisuus saada apua yksinäisyyteen tai tietotekniikan käyttöön liittyvissä asioissa Koivupihan Seniorikioskilla. Ilmoitamme tarkemmin Seniorikioskin toiminnasta elo-syyskuun vaihteessa.

Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita!

Projektipäällikkö Jaana Huohvanainen, 050 331 8052, jaana.huohvanainen@iloelaa.com.

Viestintäkoordinaattori Marianne Lappalainen, 050 331 8057, marianne.lappalainen@iloelaa.com

Kevään kuulumisia

Ilo elää yhdessä -projektin toimintapaikat on valittu. Mukana olevat kohteet ovat:


• Sepänkatu 37
• Kortteli 53 (Kokoontuminen Koivupihan ryhmätilassa)
• Senioripihan Maija-talo (suunnitteilla yhteistä toimintaa Martta-talon kanssa)
• Riihisärkänkatu 8, Rantakylä
• Lahjantie 10, Hammaslahti


Hammaslahdessa toimintaa ollaan käynnistämässä. Muissa toimintapaikoissa on järjestetty viikoittaisia asukastapaamisia. Toiminnasta on ilmoitettu niin taloyhtiön sisällä, kuin verkkosivuilla olevilla kalentereilla.


Kevään mittaan on tehty yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Esimerkiksi SiunSote ja Karelia Ammattikorkeakoulu ovat olleet myös mukana asukastapaamisten toiminnassa. Yhdessä Joensuunseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kanssa järjestettiin Pop up -kahvila, jolla tavoitteena oli saada näkyvyyttä yksinäisyys-teemalle ja herättää mielenkiintoa asukaskummitoimintaa kohtaan. Kesällä painopiste on olla ulkona ikäihmisten kanssa.


Kevään aikana on huomattu yksinäisyyttä ja toiminnan tarvetta olevan Joensuun alueella paljon. Koska projekti ei voi palvella kaikkia Joensuun alueen ikäihmisiä asukastapaamisilla, vastaamme haasteeseen vinkkauspalvelulla. Tekniseltä toteutukseltaan on tehty valmis vinkkausalusta, jonka sisällön suhteen tehdään yhteistyötä muun muassa kaupungin Tuuppari-hankkeen kanssa. Marianne palaa töihin elokuussa, jolloin vinkkaussivusto julkaistaan osana iloelaa.com sivustoa. Kesällä asukastapaamiset ja kotikäynnit jatkuvat normaalisti lukuun ottamatta parin viikon taukoa juhannuksen jälkeen. Tulevalla syyskaudella painopiste on asukaskummitoiminnan kehittämisessä.

Aloitustilaisuus 23.3.2017

Projektin aloitustilaisuus järjestettiin 23.3.2017 klo. 13-15 Carelicumin auditoriossa. Yleisöä saapui paikalle yli 70 henkilöä keskustelemaan ja kuuntelemaan yksinäisyyteen liittyvistä teemoista.

Joen Severi ry:n hallituksen puheenjohtaja Voitto Nuutinen toimi tilaisuuden juontajana. Projektin työntekijät Jaana Huohvanainen ja Marianne Lappalainen esittelivät projektin toiminnan ja tavoitteet, minkä jälkeen kuultiin puhujavieraiden ajatuksia yksinäisyydestä, harrastamisesta ja vapaaehtoistoiminnasta. 

Viadia Joensuu ry:n toiminnanjohtaja Teija Nuutinen puhui yksinäisyydestä ja erityisesti siitä, miten sitä voidaan vapaaehtoistoiminnalla vähentää. Nuutinen totesi vapaaehtoistyön voivan olla lähes mitä vain mielekästä tekemistä.

Vapaaehtoistyöstä saatuja kokemuksia kuultiin Joen Severi ry:n toiminnanjohtaja Tuula Jokirannan puheenvuorossa. Jokiranta kertoi vapaaehtoistyön vaikuttavan monin positiivisin tavoin tekijäänsä, kuten lisäävän onnellisuutta.

Markku Sivonen puhui harrastamisesta voimavarana. Hän kertoi puheenvuorossaan muun muassa, ettei aktiivisuuden pitäisi antaa vähentyä ikääntymisen myötä, vaikkakin aktiivisuus voi muuttaa muotoaan. Sivonen myös kannusti välttämään asioiden lykkäämistä.

Korttelin asukkaiden yhteisöllisyyden parantamisesta kuultiin Ulla Mikkolan ajatuksia. Mikkola kuvaili yleisölle, miten Ilo elää yhdessä -projekti on aktiivisten asukkaiden aloitteesta kartoittamassa toimintamahdollisuuksia eräässä Joensuun korttelissa. Hän myös mainitsi asukkaiden oman tahdon olevan tärkeää toiminnan käynnisymisessä.

Lisäksi kuulimme monia mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä puheenvuoroja. Kiitos kaikille mukana olleille!